26.7.2010

ViikonloppuMulberryni, Mr Rockley Oak

Tämä laukku kotiutui minulle pari vuotta sitten heräteostoksena... Tai oikeastaan taisin kärsiä sillä hetkellä Sulo Vilén-syndroomaa eli ostin kun halvalla sain. ;) Ostin laukun käytettynä, mutta se oli kunnoltaa lähes uudenveroinen. Jokunen sadepisara oli nahan pintaan ostohetkellä tarttunut, mutta patinoitumisen myötä ne sulautuvat kauniisti tummuvaan toffeenruskeaan sävyyn. 

 
Laukku on siis Mulberry Rockley ja väritys kantaa nimeä oak. Tätä on aikanaan taidettu markkinoida miesten laukkuna. Laukku on vanhaa kunnon tukevaa darwin-nahkaa ja kätkee uumeniinsa tavaran jos toisenkin. Painoa tällä laukulla on runsaasti jo tyhjänäkin, mutta toistaiseksi olen kantanut laukkua vain lyhyitä matkoja, eikä paino ole muodostunut ongelmaksi. Rocleysta on tullut viikonloppulaukkuni mökkireissuille. Laukku on sisäpuolelta yhtä isoa tilaa ja ulkopuolella on kaksi reilun kokoista sivutaskua perinteisellä solkikiinnityksellä. Pehmusteella varustettu olkahihna on irroitettava ja kaksiosainen. Kun molemmat hihnat ovat kiinnitettyinä, voi laukkua kantaa messenger-tyylillä ja lyhennetyllä hihnalla olkalaukkuna. 


Jälleen kerran ostos, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Ja tätä klassisen mallista laukkua on myös perheen isäntäkin suostunut kantamaan.

4 kommenttia:

  1. Mahtava laukku ja väritys suorastaan täydellinen. Tämä laukku oli minunkin makuuni :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Marjo. :) Tämä laukku tulee ajan myötä vielä patinoitumaan enemmän toffeenruskeaan päin. Kauniin värinen se on jo nyt, mutta pidän myös patinoidusta lopputulemasta.

    VastaaPoista
  3. Jos joskus haluat luopua tästä, niin tiedät ketä lähestyä... :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Petriina, mutta toistaiseksi olen edelleen erittäin tyytyväinen laukkuun. ;)

    VastaaPoista